Melkein jokaisella on mielikuva joogasta. Ainakin Suomessa. Sanotaan, että Suomessa on kaikista maailman maista eniten joogan harjoittajia suhteessa väkilukuun. Moni on lukenut joogasta, ehkä jopa kokeillut jooga-asentoja tai hengitysharjoituksia. Vähintään joku ystävä tai tuttava harjoittelee jotain joogan osa-aluetta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Jopa monet alle 10-vuotiaat lapset osaavat luontevasti todeta erikoisiin asentoihin taipuvan aikuisen ”joogaavan”.
Jooga on siis varsin hyvin tunnistettu ilmiö kulttuurissamme. Tunnettu tai ymmärretty se ei kuitenkaan ole. Joogan yleistyessä 1960-luvun puolivälin tienoilla siihen suhtauduttiin epäluuloisesti. Jotain tästä, etenkin kristinuskoon liittyvien näkemysten pohjalta nousevasta torjunnasta on säilynyt myös näihin aikoihin. Joogasta saatetaan puhua halveksuvasti ”hippeilynä” tai kyseenalaistavasti ”hurahtamisena itämaiseen uskonnollisuuteen”. Jooga on monille, jos ei nykyisin enää aivan ”epäjumalten” palvontaa, ainakin eksentristä ”hihhulihommaa”.
Toisaalta kuulen ihmisten usein puhuvan siitä, miten heidän ”pitäisi” aloittaa jooga, tai miten jooga olisi heille ”hyväksi”. Tällaiset kommentit ilmentävät hyvin sitä, miten voimakkaasti ajatus ”hyvinvoinnista” on juurtunut paitsi joogaa koskeviin mielikuviin, myös laajempaan kulttuuriimme viime vuosien aikana. Joogasta tuli, pitkälti fyysisten ja psyko-fyysisten harjoitteidensa takia, 1980-luvulla eräs ikonisimmista nousevaan hyvinvointikulttuurin ilmentymistä. Materiaalisen yltäkylläisyytensä keskellä ihmiset alkoivat kaivata hyvää oloa, selkeyttä ja elinvoimaisuutta hektisen työn ja kuormittavien nautintojen tasapainottamiseksi. Hiljentymistä ja elävöittävää kehon käyttöä korostavat joogamuodot vaikuttivat tarjoavan tähän oivan keinon. Juuri käsitys joogan ja hyvinvoinnin yhteydestä on luonut pohjan joogan nykyiselle tunnettuudelle.
Joogaa 1960-luvulta asti harjoittaneen ja tutkineen Georg Feuersteinin mukaan sana jooga kuitenkin viittaa ennen kaikkea ”valtavaan hengellisten arvojen, asenteiden, määräyksien ja tekniikoiden kokonaisuuteen, joka on muotoutunut Intiassa vähintään viiden vuosituhannen aikana, ja jota voidaan pitää muinaisen intialaisen sivilisaation perustana.” Edelleen Feuerstein määrittelee joogan päämääräksi ”ekstaattisen itsen ylittämisen, tai metodisen tietoisuuden muuntamisen ego-persoonallisuudesta vapautumisen saavuttamiseksi.” (Ks. teos Yoga Tradition, s. 6). Feuersteinin määritelmä tuo joogan lähemmäs uskonnollista mystiikkaa, enemmän tai vähemmän tämänpuoleisesti motivoituneen hyvinvoinnin tavoittelun sijaan. Käsitys joogasta askeettisena uskonnollisena kilvoitteluna vaikuttaa olevan aivan toisesta maailmasta kuin joogaa koskevat modernit mielikuvat.
Onko jooga sitten hölkkäämiseen verrattavaa kuntoliikuntaa, kehoterapiaa, sekulaaria ja hahmotonta ”henkisyyttä” vai uskonnollista mystiikkaa? Modernina, monikansallisena ilmiönä ja abstraktina kattokäsitteenä jooga sisältää nähdäkseni kaiken tämän ja enemmänkin. Joogan monimuotoisuus on kuitenkin myös täynnä ristiriitoja ja jännitteitä. Kaikki tulkinnat eivät ole mahdollisia yhtäaikaisesti. Tästä syystä on olennaista kysyä, ”Mitä on jooga?”. Tämä kysymys, sekä joogan monimuotoisuuteen sisältyvät ongelmat ja rikkaudet toimivat innoittajana tälle blogille. Jooga on kaikkea muuta kuin itsestäänselvää.
